torstai, 22. heinäkuu 2010

22.7.2010 MM-karsinnat

Meidän ja minun ensimmäiset karsinnat takana päin, ja vaikka sunnuntaille ei pästykkään, olen kyllä ihan tyytyväinen. Fiilis oli hyvä, keskittyminen ihan jees, ja vaikka kuuma oli, kaikki sujui oikein mukavasti.

Ensimmäinen rata:

Kiva, ei mikään kauhean vaikea rata. Lähtijänä viides ja pikkasen kiireeellä karsinaan odottelmaan. Radalle luottavaisin mielin. Alussa jaakotuksen tapainen-toimi hyvin. Kepeille törkkäsemään, mutta veto liike jäi vajaaksi ja liukas alusta joka aiheutti sen että Piinalla meni rytmi sekaisin, uudestaan ja meno jatkuu. Aan jälkeen tiukka leikkaus, joka pikkasen valu, mutta onnistu loppu viimein, valssi, putki-pussi jne. ihan ok. Tulos siis 5/ ?, sijoitus oli 40.


Toka rata:

Alkua kovin mietin vaan eipä se sitten tutustumaan päästessä ollutkaan mitenkään hankala. Noh, suunnitelmista ei sen enempää, sillä ne jäipi toteuttamatta. Alun sain tosi kivasti onnistumaan, ja kepeille meno oli huikea Piinalta, vaan sitten...kepit tyhjään..ja klassisesti Piina jättää kaksi viimeistä menemättä..tämän jälkeen korjaus -kepit kävellen, siis minä- ja ei ongelmaa, oma keskittyminen hajosi tyystin tähän ja kun piti lähettää pussille, sanoo tää että hop ja liike lähtee muurille...joten muurillehhan se Piinikin suihkas.

Kepit, kepukat, kepposet...nyt alkaa meinaan kepukka treenailu ihan toden teolla, ihan hävetti kun Teemu muistutti että oliko näin että kaksi vuotta sitten olemma samasta asiasta puhuneet..jep. tais olla. .


Nooh, kivaa oli todellakin, huikeita ratoja ja suorituksia niin makseissa kun medeissä, ihan eniten hienoa menoa oli seurakaveri Hannan Vimmalla, tyypit tosta vaan ottaa sujautti 7. sijalle *WOW*. Epsanjalaiset olivat kyllä muutenkin edukseen:

1 236 Frodo koohon Jari Suomalainen RIMA                            
2 230 Luka koohon Sami Oksa RIMA                            
3 227 Sonic shelam Sini Eriksson KKK                            
4 207 Ralli kromfo Kaisa Eskola JAU                            
5 205 Viima kromfo Anu Niemi KKK                            
6 192 Robi koohon Jari Laitinen KKK                            
7 198 Vimma espves Hanna Haataja JAU                            
8 221 Ada shelam Anna Ström HU-PU                            
9 175 Iitu shelam Elisa Hietalo HU-PU                            
10 183 Tuikku parson Sari Puusaari RIMA                            
11 232 Loukku espves Emilia Rainetoja JAU                            
12 258 Viivi manter Joona Sumela PORSK                            
12 249 Linus kesvil Emma Vasko RAGIT                            
14 219 Misty borcol Milma Patrikainen JAT                            
15 212 Netta shelam Laura Mättö JAT                            
15 238 Sera espves Sanna Lehtonen HSKH                            
17 197 Ansa espves Emilia Rainetoja JAU                            
18 204 Popi shelam Kim Kurkinen RIMA                            
19 190 Nero shelam Annika Nisonen HAU                            
20 231 Urkki kromfo Nina Marjamäki KKK                            
21 202 Rubi espves Sanna Kobylin JAU                            
22 180 Frank kromfo Nina Marjamäki KKK                            
23 201 Aida espves Anna-Kaisa Leino ATD                            


Onnea kaikille hienoja ratoja tahkonneille, sovitaanko että ensi vuonna siellä joukkuessa on joku ves'pää !

 

Tässä Piinaa radalla, Heinola kisoista, Mari Raatikaisen ottamia kuvia.

Räyh..tää ei oo kyl mun Piina


Hmmm...kikurakarvanen wipukka?


Tässä syy miksi en tee pennun kanssa keppejä..Kai Hurma lasketaan vielä pennuks


 Dumboko?


Kröhöm..eteenmenoa ja katsetta eteenpäin on lienee hyvä vahvistaa..


2-on ja 2 off myöskin

tiistai, 22. kesäkuu 2010

21.06. 2010 Jälkimaininkeja

Tänään päästiin peruutusajalle Riina Kellmannnin käsittelyyn, ja kuten arvata saattaa, taannoinen törmäys muuriin oli jättänyt Piinan pieniä vaurioita, onneksi on Piiralla vielä aika tuloillaan ennen karsintoja. Nyt siis pari päivää olemme revittelmäti.Treenaamaan siis torstaina.

Piinistä Sm fiiliksissä, kuvat Sami Osenius

 

lauantai, 19. kesäkuu 2010

19.6.2010 Piiniiiiniini lomailee Turun suunnalla 16-18.7.

No-ni, niin siinä sitten kävi että agiliidon SM-kisojen yhteydessä olevissa kisoissa Piinan kanssa saatiin se puuttuva palapelin palanen, eli tuplanolla...joka tarkoittaa että ollemme oikeutettuja osallistumaan agiltyn MM-karsintoihin heinäkuussa..wow. Ihan liekeissä. Paniikissa. Täpinöissä. 

Agilityä kun olen tahkonnut jo usemman vuoden, ja nyt on ensimmäinen kerta kun oikeasti pääsen tuonne arvokisojen puolelle. Nellin kanssa saatiin pari kertaa tulokset kasaan, vaan kun hän on X niin ei koskaan sitten mahdollisuutta ollut moiseen. Mutta joo...innolla odotan, tavotteita en asettele, vaan menen avoimin mielin katsomaan mimmoista siellä onkaan .


Eka rata, hyppis: Tää oli kyllä aikas pitkälle nappirata, pari pikkasen valahtanutta kaarrosta mutta ei mitään katastrofaalista. Ja mikä tärkeintä, liikuin, juoksin ja ohjasin. Kisoihin tullessa oma keskittyminen oli aika huonoa, tai jotenkin fiilis oli semmonen kesäinen ja rento, pelkäsin että liiankin rento. Mutta jotenkin sain sitten siittä ajatusta keskittyä siihen että liikun ja ohjaajan. Ja näin tein. Olen ylpeä, itsestäni ja Piinasta. Wow. 0, Sijoitus 2/ kuusikymmentä ja jotain. Voiton vei ansaitusti Kaisi ja Dia, WOW. Ja koska Dian sertit jo napsittuna, siirtyi Dian serti meille ja näin ollen hyppyvalion mahdollisuus on olemassa... tokikin nämä hyppikset on meille hieman haastavia...tais ja olikin toinen tulos 3.luokassa hyppikseltä **viheltelee**

Toka rata, agirata: Asenteella ei mitään menetettävää. Jälleen ajatuksena se että ohjaan ja liikun. Aika pliisut ohjausvalinnat tein, mutta se ero aikasempaan oli kyllä että molemmilla radoilla olin aika varma omista valinnoista, en kyseenalaistanut niitä niin paljon kun nyt aikasemmin. Eli aika perusmeiningillä mentiin. Jotain pientä säätöö oli paikotellen, mutta homma pysyi kasassa. Maaliin nollalla, sijoitus 6/ kuusikymmentä ja jotain. WOW. Vielä ylpeämpi itsestä ja Piinasta.

espves Piina & Hanna Lind (medi)


15.08.2009 Tampere (agility)
30.08.2009 Vantaa (agility) nollavoitto
05.09.2009 Helsinki (agility)
11.10.2009 Helsinki (agility)
18.10.2009 Hyvinkää (agility)
15.11.2009 Helsinki (agility)
09.05.2010 Järvenpää KAT (agility)
23.05.2010 Vantaa (agility)
18.06.2010 Vantaa (agility)
18.06.2010 Vantaa (hyppy) tuplanolla
MM-karsintanollat kasassa!

 


Michael Monroen sanoja lainatakseni

"Unelmat pitää toteuttaa. Ei se, ettei ole tehnyt jotain asiaa kertaakaan, tarkoita etteikö sitä voisi tehdä ensimmäisen kerran. "

Kiitos kouluttajat,  treenikaverit, Sanna-kasvattaja ja kaikki hengessä mukana olleet !

tiistai, 8. kesäkuu 2010

8.6.10 merkkaus

Pitkästä aikaa hyvät treenit, hyvä rytmi, asennekkin ok. Merkkaan tänne sen, että Piinalle tulee kertoa YES kun menee kepeille sisään, muutoin jää kattomaan epävarmana. Hitto, miten se ei noit kepukoita jotenkin tajuu, pujottelee joo, ihan hyvälläkin tekniikalla, mut kaikki muu onkin sit vähän että ..

 

perjantai, 28. toukokuu 2010

27.5.2010 liitelyitä

Jep, onhan sitä liidelty taasen, tulokset on ollet välillä 0-5-HYL, enempi kuitenkin tuota hyllyä ollaan taas suurennettu . Virheet on olleet tosi naurettavia suurimmalta osin, aivan semmosia rytmitys juttuja, eli en vaan osaa sijottautua oikein radalla. Mutta, treeniähän se vaatii eikä muuta.

Piiniksen kanssa treenit päättyi viimeks aika lyhyeen, sarja hyppyjen jälkeinen kaarros oli hieman haastavassa kulmassa, ja Piina pieni reikäpää törmäsi sitten muurin sivutolppaan päällä. Noh, pikainen ravistus ja matka oisi jatkunut samantien. Koiran tsekkaus ja näyttäisi siltä että mitään isompaa ei tullut. Fyssarilla saadaan sitten todellisuus tilanteesta.

Hurma, juoksu tauon jälkeen suoraan Anne Saviojan koutsaamiin treeneihin. Yllättäen, samat asiat mitkä Piinan kanssa on vaikeita, tahtoo olla myös Hurman kanssa vaikeaa, kuten työnnöt ja välistä vedot :X. Valssitreeni/ jaakotus meni tosi kivasti, Hurma irtoaa vielä Piinaakin paremmin joten on helppo viedä näissä. Ja hitto, teinpä Hurmalla sokkareitakin -WOW .